Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hoitajatoiminta

 

  Hoitaminen tapahtuu kirjoittamalla tarinoita hoitohevosen päiväkirjaan. Hevosten päiväkirjat sijaitsevat Hiisivuoren foorumilla. Tarinoiden kirjoittamisen ohella hoitaja voi myös piirtää hoitohevosestaan kuvan, tai runoilla runon, tai osallistua roolipeliin ja taphtumiin. Tarinoihin hoitaja saa aina rakentavaa palautetta, johon sisältyy pieni kieliopillinen paasaus tsekkaus, sekä muuta kommenttia tarinasta. Tarinoista saa myös tallirahaa (tr), jota voi käyttää shoppailuun (kts. lisää tietoa alempaa), kursseihin, valmennuksiin tai vaikka kilpailuihin. Tämän lisäksi jokaisesta tarinasta saa x määrän tähtipisteitä (tp). Tähtipisteiden avulla hoitaja saa erilaisia etuuksia (esim. saa ratsastaa hoitohevosellaan, voi osallistua kilpailuihin..).

  Tarinoille ei ole maksimimäärää, vaan hoitaja voi kirjoittaa vaikka joka päivä tarinan. Koska haluamme pitää talliporukan aktiivisena, olisi suotavaa, että hoitaja kirjoittelisi ainakin silloin tällöin. Tärkeintä on kuitenkin tallilaisen aktiivisuus yleensä tallilla eli foorumilla mukana oleminen. Toivoisimmekin näkevämme hoitajan ainakin kerran viikossa juttelemassa satlarin puolella, roolipelaamassa tms., lisäaktiivisuus vain plussaa! Mikäli olet pitkään epäaktiivinen, voimme erottaa sinut. Ennen erotusta lähetetään hoitajalle kuitenkin yksityisviesti foorumilla, johon vastaamalla on mahdollista pitää itsensä menossa mukana. Mikäli tiedät ettet pidempää aikaan pääse käymään tallilla, kysythän täksi ajaksi lomaa turhan erottamisen välttämiseksi!

Tähtipisteet

20 ★ pistettä Hoitaja saa liikuttaa hoitohevostaan vapaasti (ratsastus, jouksutus, ajaminen jne.) muistathan kuitenkin, että tämä on mahdollista ainoastaan keskiviikkoisin, jolloin tallilla ei ole tunteja, sekä viikonloppuisin, mikäli mitään kilpailuita tai muuta aktiviteettia ei järjestetä.
50 ★ pistettä Hoitaja voi osallistua hoitohevosellaan vapaasti tallilla järjestettäviin kilpailuihin, kursseille ja valmennuksiin.
200 ★ pistettä Hoitaja voi osallistua hoitohevosellaan ulkopuolisiin kilpailuihin ja valmennuksiin. (Poikkeuksena esim. RKM)
500 ★ pistettä Hoitaja voidaan pyytää erikoistapauksissa liikuttamaan myös muita tallin ratsuja, jonka lisäksi hän saa lisää vastuuta erityisesti jonkin tietyn, esim. rehuvaraston siisteydestä. Vastuu hoitaja
1000 ★ pistettä Juulia ja allu voivat pyytää hoitajaa tarvittaessa huolehtimaan tallista esim. yhden illan ajan erikoistapauksien sattuessa. Lisäksi hoitaja saa järjestää tallin tiloissa tapahtumia. Luotto hoitaja

 Hoitajan perustehtävät

Hoitajan perustehtäviin kuuluvat seuraavassa listassa mainitut pienet hommat. Näiden tehtävien lisäksi hoitajien toivotaan olevan muutenkin apuna ja oppaina tallissa. Erityisen aktiiviset ja auttavaiset hoitajat kyllä huomioidaan ;)
► Ratsastajan avustaminen tarvittaessa hevosen kuntoonlaitossa
Tämä on ehkä jopa tärkein hoitajan homma. Erityisesti kokemattomammat ratsastajat tarvitsevat usein apua ja miksipä ei niitä osaavampiakin hevosen käsittelijöitä auttaisi, sinähän kyseisen hevosen tunnet parhaiten.
Karsinan siivous
Se ehkä päivän ankein homma, mutta kuitenkin joka päivä hoidettava. 
Varusteiden puhdistus
Hoitajat huolehtivat, että hevosen varusteet tulevat käytön jälkeen oikeille paikoilleen puhtaina. Nahkaiset varusteet tulisi käydä tarkemmin läpi satulasaippuan ja valjasrasvan kera vähintään kerran viikossa.
Ruokakipon ja juoma-automaatin puhdistus
Myös nämä vaativat säännöllistä puunausta. Hyvä puhdistus tiheys on noin kerran viikossa.
Perushoito ja tarkkailu
Myös hevosen päivittäinen perushoito on hoitajan hommaa. Mikäli hevonen ei ole tunnilla ja kyseisiä asioita ei tule sen kautta hoidettua olisi hyvä ainakin harjata hevonen läpi, sekä puhdistaa kaviot. Hoitajan hoitaessa hevosta, hän myös tarkkailee sen perus hyvinvointia. Mikäli hevonen vaikuttaa jotenkin epätavallisen oloiselta, on syytä ilmoittaa havainnoistaa jommalle kummalle tallin omistajista.
Hoitohevosen liikuttaminen
Hoitaja voi alkaa liikuttaa hoitohevostaa vasta, kun hän on kerännyt 20 tähtipistettä. Hoitaja saa liikuttaa hoitohevostaan vapaasti keskiviikkoisin, sekä viikonloppuina, joina tallilla ei järjestetä muuta aktiviteettia.

Tapahtumat ja merkkien keräys

  Näiden perusjuttujen lisäksi, ettei hommista tulisi ihan pakkopullaa, järjestetään hoitajille Hiisivuoressa paljon erilaisia tapahtumia. Tempaukset ovat aina mitä kummallisempia, mitä sitä nyt muutakaan saattaa odottaa kahden omituisen tallinomistajan pääkopasta syntyvän? Tapahtumista saa lisää kirjoitusaiheita tarinoihin, joihinkin tapahtumiin osallistuminen voi jopa vaatia tarinaa. Foorumilta löydät tallilla järjestettävät erinäiset tapahtumat. Tunnit, valmennukset, yms. muut aktiviteetit löydät myöskin foorumilta.

  Hoitajien on myös mahdollista suorittaa merkkejä osallistumalla tapahtumiin ja tunneille (kats. ratsastustunnit kohdasta erilliset merkkien kuvaukset), sekä suorittamalla erilaisia "tavoitteita" ja "tehtäviä". Listan merkeistä löydät täältä.

Shoppailu

Päiväkirjamerkinnäistä saamaasi tallirahaa voit käyttää shoppailemalla tallikaupoissamme. 1 tr vastaa 1 v€, ei sen kummempaa! Ilmoita ostoksesi foorumilla, yksityisviestillä allulle (tai vaikka hoitotarinan lopussa), joka lisää tavarat tämän jälkeen kaappiisi. Muista ilmoittaa tuotteen nimi, väri, hinta ja loppuun loppu summa, mikäli ostit enemmän kuin yhden tuotteen. (Voit ilmoittaa hinnan v€, tai tr).

Tallikauppamme
Equestrian PRO, Kivimetsän varuste, OddPixel

Lokerot

"Tallin perällä vasemmalla puolella on ensin vanha maitohuone, josta löytyy nykyisin hoitajien ja tuntilaisten lokerot." 
Jokainen hoitaja saa itsellensä oman lokeron, jossa voi säilyttää omia tallivarusteita ja vaikka eväitä. Lokerot -sivulta löytää jokaisen hoitajan lokeron. Lokero on ikään kuin hoitajan oma sivu, josta löytyy hänen kuvaus, palkinnot, tähtipisteet, talliraha ja muu tarpeellinen.

Hoitajaksi?

  Mikäli luit tämän sivun läpi ja olet edelleen sitä mieltä, että hoitajuus kiinnostaa sinua, tsekkaa ihmeessä vapaat hevoset. Vielä et voi kuitenkaan hakea hoitohevosta, sillä ensin sinun on suoritettava hoitokurssi. Hoitokurssi sisältää muutaman lyhyen kysymyksen, joihin löydät vastaukset tallin sivuilta. Hoitokurssin avulla pääset tutustumaan lähemmin talliin. Hoitokurssi on pakollinen suorittaa, mutta kysymyksiin on todella nopea ja helppo vastata. Tämän jälkeen voit heti hakea hoitohevosta. Lisäksi hoitajaksi ryhtyessä saat ikään kuin tästä viisi tähtipistettä.

Hoitajaksi voit hakea täällä. Kirjoita vapaamuotoinen hakemus, johon tulee kuitenkin sisältyä vähintään seuraavat tiedot: (voit toki tehdä hakemuksen suoraan tällä kaavalla, mutta se ei ole pakollista)

Nimi Etunimi ja Sukunimi (hahmosi nimi)

Hevonen Hevosen nimi, jonka hoitajaksi tahdot. 

Kuvaus Millainen hahmosi on? Entä hänen hevostaitonsa? Tähän saa runoilla pidemminkin, mutta vähintään muutamalla lauseella olisi mukava saada juttua. Voit myöhemmin muokata hahmosi tietoja foorumilla "Tallinkonttori"ssa.

Miksi juuri Hiisivuori? Niin, miksi juuri Hiisis? Miksi valitsit juuri tämän tallin kaikkien muiden joukosta?

©2018 Hiisivuori - suntuubi.com